MARRASKUUN SUOSIKIT

MARRASKUUN SUOSIKIT

 

L: Marraskuussa pyhitin erityisen paljon aikaa makoilulle, kaakaon juomiselle ja kirjojen lukemiselle. Kuukauden parhaat kirjat olivat Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton sekä Maggie Nelsoniin Argonautit. Ensimmäisessä ihastutti kaunis, kuulas ja yksinkertainen kieli sekä koskettava tarina, Nelsonin kirjaa en ehkä osaa oikein edes kuvailla: hauska, älykäs ja yhteiskuntakriittinen omaelämänkerrallinen teos.

N: Marraskuu oli stressintäytteinen, eikä ylimääräistä aikaa juurikaan ollut. Kuten haastepostauksessa mainitsinkin, käännyn usein ajanpuutteessa kirjaston (muoviin pakattuihin) salaatteihin. Muovittoman marraskuun nimissä pidättäydyin kuitenkin houkutukselta ja kehitin itsestäni kuukauden aikana ”huithaits”-curryjen mestarin. Huitshaits-curry koostuu kaapista löytyvistä vihanneksista, jotka esikeitetään ja heitetään lopulta kattilaan paistettujen sipulien, mausteiden, kookosmaidon ja tomaattimurskan sekaan. Curry on valmis nautittavaksi vihannesten pehmennyttyä esimerkiksi kvinoan kanssa. Nopeaa ja terveellistä lohturuokaa, josta saa helposti ainakin kolmen päivän lounaat.

DSC_0651.jpg

L: Marraskuussa ihastutti myskikurpitsa! Ihana, makea myskikurpitsa toimii esimerkiksi uunissa paahdettuna ja keitoissa. Muutama päivä sitten kokeilin A Brit in Helsinki-blogin myskikurpitsagnoccheja, toinen suosikkini on samaisen blogin myskikurpitsa-kvinoasalaatti! Jos kyseinen blogi ei ole sinulle jo ennestään tuttu, suosittelen tutustumaan: esimerkiksi tämä harissafalafelohje on yksi luottoresepteistäni!

N: Oltiin kaveriporukalla oluella muutama viikko takaperin, kun keskustelu ajautui seksiin ja vaginallisten ihmisten vaikeuksiin saada orgasmi (erityisesti seksin aikana). Tämä on aihe, josta puhutaan aivan liian vähän, ja siksipä tovin keskustelun jälkeen päätimme palkita itsemme tilaamalla kaikille ikiomat Satisfyer Pro 2 -vibraattorit. En ole itse omistanut seksilelua aikaisemmin, ja kaveriporukalla tilaaminen teki tilaamisesta paljon vähemmän jännittävää kuin mitä se ekalla tilauskerralla ehkä muuten olisi ollut. Ja vitsi, mikä ostos! Piristi synkkää ja stressaavaa marraskuutani huomattavasti. Rohkaisen kaikkia seksilelun hankkimista harkitsevia tekemään sen nyt – loistava joululahja itselle (tai kaverille!).

 
MUOVITON MARRASKUU - TAKAISINKATSAUS

MUOVITON MARRASKUU - TAKAISINKATSAUS

10 X KIERRÄTYSVINKKI

10 X KIERRÄTYSVINKKI